Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pakkasviikonloppu Kaakkurin puutarhassa

27.1.2012 klo 16.15

Tammikuun viimeinen viikonloppu on ollut Kaakkurin puutarhassa todella kylmä. Pakkasta on ollut koko ajan lähes 30 astetta. Tänään sunnuntaina mittari kipusi jo - 33 asteeseen. Kaunista, kaunista...

28.1.2012 klo 13.30

29.1.2012 klo 10.15

Pihabongausta 29.1.2012






lauantai 28. tammikuuta 2012

Arovuokko / Anemone sylvestris / tovsippa,vildanemon


Eilen keskellä kipakkaa pakkasiltaa (-29 astetta) selvisi arvoitus, jota olen pohtinut viime kesästä saakka: kuvissa esiintyvä kasvi on nimeltään arovuokko. Kasvin tunnisti rannikkokaupungista Rukalle matkaava pariskunta, joka pysähtyi Kaakkurissa lepotauolla. Olen huojentunut. Enää ei tarvitse miettiä tuotakaan asiaa. Ja ensi kesänä istutan varmasti arovuokkoja Kaakkurin puutarhaan. Arovuokko kasvaa 15-40 sentin mittaiseksi, leviää rönsyistä ja viihtyy kalkkipitoisessa maassa. Luonnonvaraisena arovuokkoja kasvaa Ranskasta ja Saksasta läpi Keski- ja Itä-Euroopan Siperian itäosiin ja Pohjois-Kiinaan.

Ja tässä syy arvoituksen ratkaisun etsintään: Kesällä 2011 Kaakkurin puutarhan väki teki autoillen opintomatkan eteläiseen Suomeen. Pysähdyimme taukopaikalle Parikkalassa. Kävelin taukopaikalta hieman kauemmaksi tien vartta pitkin ja löysin sattumalta Parikkalan ihmeellisen patsaspuiston ja puutarhan. Patsaspuisto on ITE-taitelija Veijo Rönkkösen 40 vuoden aikana muovaama huikea kokonaisuus. Puistossa on satoja luonnollisen kokoisia ja näköisiä, värikkäitä betoniveistoksia. Satumainen puutarha on värikäs ja runsas. Arovuokko on vain yksi esimerkki puuutarhan lukuisista kasveista.







sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Flunssaisen puutarhurin puutarhaunelmia


Flunssa on päässyt yllättämään Kaakkurin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhurin. Nyt
ei auta muu kuin pysytellä sisätiloissa ja unelmoida kesästä. Kuvasin presidentinvaalipäivän aamuna pihanäkymiäni saunan avoimesta ikkunasta. Lumipeite on pysynyt puissa joulusta saakka. Myrskytuulet eivät ole niiden oksia heiluttaneet. Istutin syksyllä melkoisen kasan tulppaaneja eri puolille puutarhaa. En viitsinyt laittaa niihin nimilappuja, joten tulossa on yllätysten kevät ja kesä. Varmaan joku tulppaaneista muistuttaa alla olevaa lasitulppaania, jonka hankimme joulukuiselta Tallinnan reissulta. Alimmaisen kuvan kuivatut proteat muistuttavat siitä, että luvassa on puutarhurin toinen opintomatka Azoreille noin puolentoista kuukauden kuluttua. Toinen puoli saarta jäi vuosi sitten näkemättä ja monta kasvia kuvaamatta. Kohta korjaamme tämän puutteen.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Täysikuu Kaakkurin puutarhan yllä 8.1.2012


Viikko sitten täysikuu valaisi Kaakkurin kasvitieteellisen puutarhan lumipeitteitä. Viime viikolla  lunta satoi taas lisää. Puutarhuri on saanut täytettyä päivittäisen liikunnantarpeensa lumitöillä. Joulupukin tuoma 300-millinen putki oli koekäytössä kuvissa 1 ja 3.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tallinnan joulupuita ja muita 2


Kaakkurin puutarhurin opintomatka jouluiseen Tallinnaan 2012: Kukkiva WC:n katto kahvilassa, joka on sivukadulla aivan Raatihuoneen torin läheisyydessä.


Luostarin pihalla kukkivat vielä jouluaattona minulle tuntemattomat kukat. Taustalla jouluseimi


Köynnös luostarin pihapiirissä


Nuku-nukketeatterin lentävä lyhdynkantaja.


Yksi Pikk-kadun kattokoristeista.