Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Joutsenet ovat saapuneet

 
Laulujoutsenet saapuivat Lapin Taikamaahan jokin aika sitten. Tänään 28.4.2013 Posiojärvellä oli vielä tilaa sekä pilkkijöille että vesilinnuille.




lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kaakkurin kasvitieteellinen puutarha 20.4.2013

 
Lumet ovat Kaakkurin puutarhassa huvenneet viime päivien vesisateessa, mutta vielä kuluu aikaa ennen kuin ensimmäiset esikot ja tulppaanit pilkistävät lumen alta.
 
Tulvatilanne japanilaisen sillan luona on huolestuttava, mutta koskaan ei vesi ole kyllä noussut tämän korkeammalle.

Herttavuorenkilvet antavat lupauksen kesän tulosta.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Göteborgin kasvitieteellinen puutarha

 
Göteborgin kasvitieteellinen puutarha on hienoimpia paikkoja, missä olen koskaan käynyt. Puutarha on tullut tutuksi lukuisten sukulaisvierailujen ansiosta. Olen ottanut siellä satoja valokuvia vuosien varrella, mutta koneeltani löytyivät vain nämä, voin viisi vuotta sitten otetut. Botaniskan alue on 25 hehtaarin kokoinen. Siellä on yrittitarha, keittiöpuutarha, lukemattomia perennapenkkeja, kalliopuutarha, alppiruusulaakso, japanilainen puutarha, orkideatalo... ja vaikka mitä. Me PP-puutarhurit olemme haaveilleet että voisimme joskus majoittua aivan puutarhassa kyljessä sijaitsevaan hotelliin ja käyskennellä aamusta ilta puutarhassa, istuskella penkeillä ja nurmikoilla, syödä ihania leivoksia puutarhan kahvilassa ja kuunneella japanilaisen puutarhan ikuista hiljaisuutta. Tämän haaveen toteutuminen saattaa kohta olla lähellä. Jos ei vielä tänä vuonna niin sitten ensi vuonna.

 
Daaliakuja


 
Tämän istuksen teema vaihtuu vuosittain. Kerran siinä oli jättiläisetana.



 





Sinikan ja Ollen kotona on ihana piha ja kauniita istutuksia.
 

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Taikamaan talvilintuja: Mustarastas

 
Lumipeitteet eivät Lapin Taikamaassa ole viime päivinä juurikaan vajonneet. Päivät ovat olleet runsaan viikon ajan aurinkoisia, mutta yöt hyvin kylmiä. Tänään ilmeistyi pihamme ruokintapaikalle mustarastas (Turdus merula), joka on ilmeisesti hyvän pihlajanmarjasyksyn ansiosta jäänyt tänne talvehtimaan. En muista koskaan ennen nähneeni mustarastasta ruokintapaikallamme.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kaakkurin puutarhuri Lanzarotella: Sarvityräkki




Kaktuspuutarhassa Jardin de Cactus tapasin tämän Afrikasta kotoisin olevan piipikkään tyräkkikaunottaren. Hänen nimensä on Euphorbia crandicornis, englanniksi Cow´s Horn ja suomeksi sarvityräkki. Tyräkin erottaa muuten kaktuksesta se, että jos tyräkkiin tekee viillon tai pistoksen niin siitä vuotaa valkoista, myrkyllistä maitiaisnestettä.

Kaakkurin puutarhuri Lanzarotella: Tuulen veistämiä laavamonumentteja

 
Paluumatkalla Orzolasta päätimme poiketa vielä kerran Teguisen kylässä. Tie LZ-404 näytti vievän sinne suorinta reittiä. Heti tien alkupäässä oli suuri alue täynnä ihmeellisiä tuulen muovaamia laavaveistoksia. Ihmiskädet olivat viimeistelleet luomukset sydämenkuvin ja kirjoituksin. Veistosalue kuuluu Montanas de Guenian vuoristoon.



 
 



maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kaakkurin puutarhuri Lanzarotella: Lokkien bongausta

El Golfon merenrantaravintolassa Lanzarotella saimme nauttia lokkien seurasta ja tuoreesta kalasta. Samaa saalista olimme jakamassa. - En koskaan kyllästy lokkien kuvaamisen. Niissä on sitä jotakin.

 





 
 

Kaakkurin puutarhuri Lanzarotella: Siilikaktukset (Echinocactus grusonii)

 
Siilikaktukset (Echinocactus grusonii) ovat saaneet nimensä kreikan sanasta echinos = siili. Lanzarotella Guatizan kylän kaktuspuutarhassa (Jardin de Cactus) siilikaktuksia oli paljon. Siilikaktuksien englanninkieliset nimitykset ovat Golden Barrel Cactus, Golden Ball ja Mother-in-Law' s Custion. Suomessakin käytetään nimitystä anopinjakkara. Golden Ball on myös osuva nimi. Piikkipallot kehkuvat kultaisina askeettisessä ympäristössä.




Kaakkurin puutarhuri Lanzarotella: Ihmiskohtaamisia

Jardin de Cactus Guatizassa: Puutarhuri työssään
 
Arrieta: Perheenäiti päivällistä noutamassa

Timanfayja: Kameliratsastajat
 
Teguisen markkinat: Antrogyyni

La Santa: Isosisko auttaa

Rancho Texas Park, Puerto del Carmen: Pariskunta kotkien lentonäytöksessä

Fermes: Pyöräilijä

El Golfo: Makuupyöräilijä

Timanfaya: Pyöräilijät

Caleton Blanco: Auringonpalvoja pesässään

El Golfo: Kalastajat

La Santa: Surffaaja

La Santa: Perhe kalastamassa

Timanfaya: Turisteja tuliperäisyysnäytöksessä