Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 20. helmikuuta 2014

Keraamia luonnonilmiöitä Lapin Taikamaassa


Lapin Taikamaassa on Anu Pentik Galleriassa avattu kaksi keramiikkanäyttelyä, joissa molemmissa luonto on hyvin vahvasti läsnä. Yläkerran näyttelytilassa on Asko Luosujärven Vesi, virta, vuo -näyttely ja alakerassa kansainvälisen ArstiClay II 2013 symposiumin töitä. Hieno näyttely, kannattaa käydä tutustumassa.








sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mökillä 9.2.2014


Tänään kävimme ensimmäistä kertaa joulun jälkeen mökillä. Lunta ei ole vielä kovin paljon. Kahlaaminen hangessa onnistuu hyvin. Naapuri oli tehnyt järvelle moottikelkalla hienon ladun, mutta sukset eivät sattuneet nyt mukaan. Latu testataan seuraavalla kerralla.



Kodassa paistellaan kohta siikaa ja makkaraakin.

 Naapurin tekemä latu.


Hienoa männikköä mökin ympäristössä.


 Saunan ovi


Pakkasta oli tänään vain muutama aste

 Paluumatkalla pysähdyin kuvaamaan Lohirannan tukinsiirtolaitosta.

Erätalonpojat keinot -opastetaulu kertoo tukinsiirtolaitoksen historiasta.


Kylän pinnassa porokarjaa talviruokinnassa.