Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Jouluvaloja


Jouluvaloja olemme jo alkaneet viritellä puutarhaan ja ikkunoihin. Valot tuovat lämpöä ja tunnelmaa lyhenevään päivään. Päivän pituus on nyt 4,5 tuntia. Tunnilla päivä vielä lyhenee 22.12. mennessä.



perjantai 21. marraskuuta 2014

Siltinkijoella

Tänään kävin valokuvaamassa Siltinkijoella Lohirannalla. Joen reunoille oli muodostunut hienoja jääkuvioita.



maanantai 17. marraskuuta 2014

Varrella virran


Tänään kävin taas kuvaamassa pientä jokea. Sen varrella roikkuviin puunoksiin on muodostunut ihania jääpuikkoja ja -kelloja. Palaan virralle varmaan vielä monta kertaa tämän talven aikana.




torstai 13. marraskuuta 2014

Ukonputkia


Pihallani kasvaa muutama ukonputki. En ole vielä hävittänyt niistä yhtään, mutta nyt tuntuu että ne alkavat levitä sinne tänne. Vielä tämän talven ihailen näitä kukintoja, mutta keväällä täytyy ruveta hävitystyöhön.



perjantai 7. marraskuuta 2014

Kuurankukkia


Eilen aamulla oli ihana auringonpaiste. Edellisyön pakkasen jäljiltä puut olivat huurteen kuorruttamat ja virtapaikoissa roikkuviin pikkuoksiin oli muodostunut tuullessa kiliseviä jääkelloja. Kävin kuvailemassa vakipaikoissani ennen kuin lumi- tai vesisade tuhoaa luonnon taideteokset.








keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jääkelloja


 Viime päivinä on satanut vettä oikein olan takaa, mutta viime yönä oli taas kunnon pakkanen, - 10 astetta. Muistin pienen joen, jonka rannalla kuvasi jääkelloja pari viikkoa sitten. Kellot olivat edelleen paikallaan, tosin vähän piememmässä koossa kuin aiemmin.