Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 28. lokakuuta 2016

Espanjan matka 18. - 25.10.2016. Osa 2

 Ostin markkinoilta flamencopuvun. Pyysin siskoani pukemaan sen ylleen auringonlaskun kuvausreissua varten. Kamerakerhomme kuukauden tehtävä oli muotokuvaus ja aallot. Tehtävä suoritettu.

 Playa de la Marina täyttyi viikonloppuna. Muina päivinä sain polskutella aalloissa ihan rauhassa. Kauniinakaan päivänä ei uimareita ollut paljon, vaikka veden lämpötila oli ainakin 20 astetta ja ilman 25.



keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Espanjan matka 18.-25.10.2016. Osa 1.

 Vietimme viikon Espanjan Alicantessa, La Marinan alueella. Ensimmäisenä päivänä ajoimme San Miguelin kylään, jossa oli markkinat. Ostimme kotiin kukkia (yllä) ja hedelmiä.

 Tämä rahastajakoira ei ole hanuristin, vaan viereisen kujan kosketinsoittajan.


 Toisena päivänä suuntasimme vuoristoon. Kuvat ovat kauniista pienestä Polopin kylästä. Varsinaisesta kohteestamme, Guadalestista ei tullut kameraan yhtään kuvaa. Kaamea ukkonen ja rankkasade yllätti kesken kaiken. Onneksi pääsimme ehjinä pois joeksi muuttuneista vuoristoteistä.



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Ruskaa Kaakkurin puutarhassa

 Himalajantyräkki

Pihlaja

Ruusu - en muista mikä ruusu

Taitaa olla ukonhatun lehti

Mikä lie?

Himalajantyräkki

Lamoherukka

 Ukkolaukka

 Ukonhattu?
Tornionlaakson ruusu

Korallikanukka

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Pihauutisia heinä-elokuulta


Heinäkuu oli erittäin lämmin, mutta kostea. Perennoja ei le tarvinnut kastella koko kesänä. Puutarhastani tuli viidakko kahden viikon mökkiloman aikana. Elokuussa alkupuolisko ollut sateinen ja tuulinen, mutta yöllä ei ole ollut vielä pakkasta. Tomaatit ja koristekurpitsat ovat kasvaneet, mutta punaisia tomaatteja taitaa olla turha odottaa.








perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kotiseuturetkeilyä


Maanantaina 11.7.2016 päätimme lähteä L:n ja H:n kanssa retkeilemään Karkujärven lähimaastoon. Ensimmäinen kohteemme oli se kuuluisa Hehtaari. Lähestyimme paikka soita ja metsikköjä pitkin ja jouduimme vähän hortoilemaan helteisestä maastossa. Paikka löytyi lopulta, mutta isäntä oli ennättänyt jo lähteä aamuautolla kotimatkalle.




Palasimme Kännäkkään vähän eri reittiä, mutta taas onia polkujamme. Lintuja pyrähti lentoon jalkojemme juuresta ja jatkuva siritys kuului ruohikosta ja mättäiden seasta.



Parin patikoinnin jälkeen näkkileipä ja nöttkötti Karkujärven rannalla. Uimassakin käytiin-



Sitten matkattiin kohti H:lle ja minulle tuntematonta Venäjänlampea kohti. Loppumatka mentiin veneellä.



Venäjänlampi on aivan ihastuttava erämäälampi, jonka rannalla ei mökkinaapureista ole riesaa. Vietimme ihanaa päivää veden kuvajaisia katsellen ja harmittelimme, ettei meillä ollut onkia ja matoja matkassa. Seuraavalla retkellä olemme kyllä varammin varustautuneita.  - Illalla kävin vielä toisen kerran pulahtamassa Karkujärveen.  - Kyllä Lapin kesä on ihana!!


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Pihauutisia


Juhannuksen aikana aloittivat ukkolaukat oikein ryminällä kukintansa. Taustalla kulleroita, tulppaaneja ja himalajajantyräkki.

 Vuorikaunokki aloittelemassa kukintaansa...

 ... samoin tornionlaaksonruusu.

 Kuolanpionin kukinta on ohi, on siementeon vuoro

Oueen of Night - tulppaaneja

Lepäälintu pesii pihallamme...

... samoin kirjosieppo